Istuin hermostuneena odottamassa asianajajani tuloa huoneeseen. Hän oli kuulemma huippuluokan ammattilainen ja voittaisi jutun helposti hyväkseni. Oikeastaan ystäväni oli suositellut häntä minulle, koska tunsi tämän jostain. Pian kuulin oven käyvän ja jonkun astuvan sisään. Mies käveli nopeasti luokseni ja nousin ylös tuolista.
- Markku *, hän sanoi ja ojensi kätensä. Esittelin itseni ja me kättelimme. Hän katsoi minua syvälle silmiin sinisillä silmillään. Melko erikoista, että juristilla on siniset silmät. Hän oli muutenkin hieman erinäköinen, kuin minun mielikuvani lakimiehistä. Hänellä oli vaalea, lyhyt tukka ja komeat kasvon piirteet. Hän oli myös pitkä ja näytti hyvin lihaksikkaalta kauluspaitansa alla.
Selvitimme aluksi hieman juttuni taustoja. Kerroin olevani syytettynä pahoinpitelystä tai liioitellusta itsesuojelusta. Eräs mies oli alkanut käydä minuun käsiksi ja olin potkaissut häntä kaulaan. Mies joutui sairaalaan, mutta selvisi lievillä vammoilla. Kun olimme saaneet kerrattua tapahtumat perusteellisesti, Markku kertoi uskovansa jutun olevan melko selvä ja että minulla ei ollut mitään hätää. En kylläkään saanut täysin selvää hänen selityksistään. Osaksi hänen runsaasta lakitermien käytöstään ja osaksi siksi, että olin välillä jäänyt vain kuuntelemaan hänen pehmeää ja miehekästä ääntään. Se oli jotenkin niin rauhoittava, että olisin melkein voinut nukahtaa, jos en olisi ollut niin jännittynyt syytteen takia. Ei sillä, että Markku olisi ollut epäkiinnostava ihminen, oikeastaan hän tuntui erittäin mukavalta ja kiinnostavalta mieheltä. Jos olisin tavannut hänet jossain muualla, olisin saattanut yrittää jopa iskeä häntä, mutta nyt se vaikutti hieman kaukaiselta ajatukselta. Sitä paitsi olin melko varma, että hän oli hetero. Jotenkin asia jäi silti vaivaamaan mieltäni. Tunsin olevani pahemman kerran ihastunut tuohon “puolustajaani”. Päätin silti, ettei se saisi haitata oikeudenkäyntiä. Tapaisin kuitenkin Markun vielä useasti, koska oli vielä paljon asioita, joita pitäisi selvitellä.
Päivää ennen oikeudenkäyntiä tapasimme ravintolassa, jossa sovimme vielä viime hetken asioista ja hieman rentouduimme. Siinä jutellessamme hieman muistakin kuin työhön liittyvistä asioista selvisi minulle, että Markulla ei ollut perhettä vaan hän asui yksin omakotitalossa. Ilmeisesti hän oli melkoisen varakas.
- Kai sinä edes seurustelet, eihän noin komea mies voi olla sinkku, sanoin ja sillä samalla hetkellä jo kaduin sanojani. Mutta Markku ei näyttänyt yhtään nolostuneelta vaan katseli minua ja hymyili aivan kuin olisi odottanut minun jatkavan.
- Siis… öhöm. Tunsin kasvoilleni nousevan lievän punoituksen enkä saanut sanaa suustani.
- Ei, en seurustele, Markku vastasi ja hörppäsi valkoviinilasistaan tuon ikuiselta tuntuneen kiusallisen hetken jälkeen.
- Tarkoitukseni ei ollut tietenkään udella, sanoin ja tunsin oloni helpottuvan huomattavasti, kun Markku reagoi noin.
Alkoi olla jo melko myöhä, kello oli tarkalleen ottaen varttia yli kymmenen. Olihan meillä huomenna oikeudenkäynti edessä. Aika oli tosiaan mennyt hyvin nopeasti. Olimme puhuneet kaikenlaista juttuuni liittyvistä asioista aina menneisiin parisuhteisiin. Tai oikeastaan vain Markun suhteisiin. Minä en uskaltanut kertoa sen tarkemmin miessuhteistani, joita minulla oli ollut muutamia vakavempia. En tiennyt miten Markku olisi suhtautunut homouteeni, joten tyydyn vain myöntelemään tyyliin “kyllähän niitä on ollut”. Muuten ilta oli ollut todella hauska. Minä jopa nauroin täysin avoimesti, jota en ollut pystynyt tekemään kertaakaan sen jälkeen, kun sain tiedon syytteestä. Markku sai minut avautumaan ja nauttimaan elämästä. Olin alkanut luottamaan häneen täysin. Valitettavasti myös muut tunteeni kuin luottamus häneen vain syvenivät entisestään.
- Meidän pitäisi varmaan alkaa lähteä, Markku totesi.
- Joo, niin, vastasin hieman haikeana. Olisin kai halunnut, että tämä ilta ei ikinä loppuisi. Enkä vain siksi, että pelkäisin huomista oikeudenkäyntiä, vaan halusin olla Markun kanssa vielä pidempään. Kuitenkin teimme jo lähtöä. Ravintolan ulkopuolella hyvästelimme. Markku ottaisi taksin kotiinsa ja minä kävelisin asunnolleni, joka oli melko lähellä. Hyvästeltyämme käännyin ja valmistauduin puuduttavan yksinäiseen iltaan. En takuulla saisi nukuttua tuntiakaan. Sitten tunsin kosketuksen hartiallani ja pehmeän äänen: “Hei, odota!” Käännyin ja nuo siniset silmät katsoivat jälleen kerran syvälle sisimpääni. Mutta nyt niissä oli kiihkeää paloa ja intohimoa. Painautui Markkua vasten ja hänen vahvat kätensä pitelivät minua tiukasti lähellä. Olisinkin muuten varmasti kaatunut. Vartaloni ei tuntunut enää noudattavan aivojeni käskyjä. Se vain nojasi hervottomana Markun rintaa vasten. En tiedä miten pitkään me olimme halanneet, kun Markku hellävaraisesti kosketti niskaani ja katseemme kohtasivat jälleen. Tätä olin halunnut jo niin pitkään enkä tiennyt mitä nyt olisin sanonut. Onneksi minun ei tarvinnutkaan. Me suutelimme.
Istuin oikeussalissa. Markku oli vieressäni ja syyttäjä hieman kauempana. Jutun käsittely alkoi ja muutamia todistajia kuultiin. Kun Markku kuulusteli todistajia tapansa mukaisesti kävellen samalla puolelta toiselle, en voinut olla katselematta hänen lihaksikasta vartaloaan. Vähän väliä katseeni sattui viipyilemään hänen muodokkailla pakaroillaan. En tiedä huomasiko tuomari tämän, koska hän vilkaisi minua kerran melko oudosti ja selvitteli hieman kurkkuaan. Kun Markku palasi istumaan, katsoimme toisiamme ja hymyilimme melkein huomaamattomasti. Myös syyttäjän kuulustelun aikana satuimme silloin tällöin katsahtamaan toisiamme ja hymyilemään. Käteni kosketti kerran hänen kättään kurottaessani vesikannuun. En miettinyt oikeudenkäyntiä kovinkaan paljon, sillä mielessäni pyöri vain tuo vieressäni istuva komistus ja viime yön tapahtumat. Aika oli kulunut nopeammin kuin olin ajatellut. Nyt jo tuomari oli valmis kertomaan tuomion. Ehkä se ei ollut niin yllättävä nyt, kun Markku oli rauhoitellut minua ja kertonut miten tämän kaltaisissa jutuissa yleensä käy.
- Syytön, kuulin tuomarin julistavan.
Nousimme ylös, kättelimme vastapuolen kanssa ja lähdimme Markun kanssa uloskäyntiä päin.
- Minun täytyy kyllä tarjota sinulle kiitoksesi päivällinen, ehdotin hänelle.
Tunsin hänen tarttuvan hartioihini ja pysäyttävän minut.
- Tietysti, miten olisi tänään viideltä?
- Se käy kyllä minulle.
Tiesin, että söisimme yhdessä vielä monet ateriat.
