Oikeutettu rakkaus

Istuin hermostuneena odottamassa asianajajani tuloa huoneeseen. Hän oli kuulemma huippuluokan ammattilainen ja voittaisi jutun helposti hyväkseni. Oikeastaan ystäväni oli suositellut häntä minulle, koska tunsi tämän jostain. Pian kuulin oven käyvän ja jonkun astuvan sisään. Mies käveli nopeasti luokseni ja nousin ylös tuolista.
- Markku *, hän sanoi ja ojensi kätensä. Esittelin itseni ja me kättelimme. Hän katsoi minua syvälle silmiin sinisillä silmillään. Melko erikoista, että juristilla on siniset silmät. Hän oli muutenkin hieman erinäköinen, kuin minun mielikuvani lakimiehistä. Hänellä oli vaalea, lyhyt tukka ja komeat kasvon piirteet. Hän oli myös pitkä ja näytti hyvin lihaksikkaalta kauluspaitansa alla.

Selvitimme aluksi hieman juttuni taustoja. Kerroin olevani syytettynä pahoinpitelystä tai liioitellusta itsesuojelusta. Eräs mies oli alkanut käydä minuun käsiksi ja olin potkaissut häntä kaulaan. Mies joutui sairaalaan, mutta selvisi lievillä vammoilla. Kun olimme saaneet kerrattua tapahtumat perusteellisesti, Markku kertoi uskovansa jutun olevan melko selvä ja että minulla ei ollut mitään hätää. En kylläkään saanut täysin selvää hänen selityksistään. Osaksi hänen runsaasta lakitermien käytöstään ja osaksi siksi, että olin välillä jäänyt vain kuuntelemaan hänen pehmeää ja miehekästä ääntään. Se oli jotenkin niin rauhoittava, että olisin melkein voinut nukahtaa, jos en olisi ollut niin jännittynyt syytteen takia. Ei sillä, että Markku olisi ollut epäkiinnostava ihminen, oikeastaan hän tuntui erittäin mukavalta ja kiinnostavalta mieheltä. Jos olisin tavannut hänet jossain muualla, olisin saattanut yrittää jopa iskeä häntä, mutta nyt se vaikutti hieman kaukaiselta ajatukselta. Sitä paitsi olin melko varma, että hän oli hetero. Jotenkin asia jäi silti vaivaamaan mieltäni. Tunsin olevani pahemman kerran ihastunut tuohon “puolustajaani”. Päätin silti, ettei se saisi haitata oikeudenkäyntiä. Tapaisin kuitenkin Markun vielä useasti, koska oli vielä paljon asioita, joita pitäisi selvitellä.

Päivää ennen oikeudenkäyntiä tapasimme ravintolassa, jossa sovimme vielä viime hetken asioista ja hieman rentouduimme. Siinä jutellessamme hieman muistakin kuin työhön liittyvistä asioista selvisi minulle, että Markulla ei ollut perhettä vaan hän asui yksin omakotitalossa. Ilmeisesti hän oli melkoisen varakas.
- Kai sinä edes seurustelet, eihän noin komea mies voi olla sinkku, sanoin ja sillä samalla hetkellä jo kaduin sanojani. Mutta Markku ei näyttänyt yhtään nolostuneelta vaan katseli minua ja hymyili aivan kuin olisi odottanut minun jatkavan.
- Siis… öhöm. Tunsin kasvoilleni nousevan lievän punoituksen enkä saanut sanaa suustani.
- Ei, en seurustele, Markku vastasi ja hörppäsi valkoviinilasistaan tuon ikuiselta tuntuneen kiusallisen hetken jälkeen.
- Tarkoitukseni ei ollut tietenkään udella, sanoin ja tunsin oloni helpottuvan huomattavasti, kun Markku reagoi noin.

Alkoi olla jo melko myöhä, kello oli tarkalleen ottaen varttia yli kymmenen. Olihan meillä huomenna oikeudenkäynti edessä. Aika oli tosiaan mennyt hyvin nopeasti. Olimme puhuneet kaikenlaista juttuuni liittyvistä asioista aina menneisiin parisuhteisiin. Tai oikeastaan vain Markun suhteisiin. Minä en uskaltanut kertoa sen tarkemmin miessuhteistani, joita minulla oli ollut muutamia vakavempia. En tiennyt miten Markku olisi suhtautunut homouteeni, joten tyydyn vain myöntelemään tyyliin “kyllähän niitä on ollut”. Muuten ilta oli ollut todella hauska. Minä jopa nauroin täysin avoimesti, jota en ollut pystynyt tekemään kertaakaan sen jälkeen, kun sain tiedon syytteestä. Markku sai minut avautumaan ja nauttimaan elämästä. Olin alkanut luottamaan häneen täysin. Valitettavasti myös muut tunteeni kuin luottamus häneen vain syvenivät entisestään.
- Meidän pitäisi varmaan alkaa lähteä, Markku totesi.
- Joo, niin, vastasin hieman haikeana. Olisin kai halunnut, että tämä ilta ei ikinä loppuisi. Enkä vain siksi, että pelkäisin huomista oikeudenkäyntiä, vaan halusin olla Markun kanssa vielä pidempään. Kuitenkin teimme jo lähtöä. Ravintolan ulkopuolella hyvästelimme. Markku ottaisi taksin kotiinsa ja minä kävelisin asunnolleni, joka oli melko lähellä. Hyvästeltyämme käännyin ja valmistauduin puuduttavan yksinäiseen iltaan. En takuulla saisi nukuttua tuntiakaan. Sitten tunsin kosketuksen hartiallani ja pehmeän äänen: “Hei, odota!” Käännyin ja nuo siniset silmät katsoivat jälleen kerran syvälle sisimpääni. Mutta nyt niissä oli kiihkeää paloa ja intohimoa. Painautui Markkua vasten ja hänen vahvat kätensä pitelivät minua tiukasti lähellä. Olisinkin muuten varmasti kaatunut. Vartaloni ei tuntunut enää noudattavan aivojeni käskyjä. Se vain nojasi hervottomana Markun rintaa vasten. En tiedä miten pitkään me olimme halanneet, kun Markku hellävaraisesti kosketti niskaani ja katseemme kohtasivat jälleen. Tätä olin halunnut jo niin pitkään enkä tiennyt mitä nyt olisin sanonut. Onneksi minun ei tarvinnutkaan. Me suutelimme.

Istuin oikeussalissa. Markku oli vieressäni ja syyttäjä hieman kauempana. Jutun käsittely alkoi ja muutamia todistajia kuultiin. Kun Markku kuulusteli todistajia tapansa mukaisesti kävellen samalla puolelta toiselle, en voinut olla katselematta hänen lihaksikasta vartaloaan. Vähän väliä katseeni sattui viipyilemään hänen muodokkailla pakaroillaan. En tiedä huomasiko tuomari tämän, koska hän vilkaisi minua kerran melko oudosti ja selvitteli hieman kurkkuaan. Kun Markku palasi istumaan, katsoimme toisiamme ja hymyilimme melkein huomaamattomasti. Myös syyttäjän kuulustelun aikana satuimme silloin tällöin katsahtamaan toisiamme ja hymyilemään. Käteni kosketti kerran hänen kättään kurottaessani vesikannuun. En miettinyt oikeudenkäyntiä kovinkaan paljon, sillä mielessäni pyöri vain tuo vieressäni istuva komistus ja viime yön tapahtumat. Aika oli kulunut nopeammin kuin olin ajatellut. Nyt jo tuomari oli valmis kertomaan tuomion. Ehkä se ei ollut niin yllättävä nyt, kun Markku oli rauhoitellut minua ja kertonut miten tämän kaltaisissa jutuissa yleensä käy.
- Syytön, kuulin tuomarin julistavan.

Nousimme ylös, kättelimme vastapuolen kanssa ja lähdimme Markun kanssa uloskäyntiä päin.
- Minun täytyy kyllä tarjota sinulle kiitoksesi päivällinen, ehdotin hänelle.
Tunsin hänen tarttuvan hartioihini ja pysäyttävän minut.
- Tietysti, miten olisi tänään viideltä?
- Se käy kyllä minulle.
Tiesin, että söisimme yhdessä vielä monet ateriat.

Kahvihetki

Suru murtaa pullapitkosta ohuita palasia
Kuvat muiden perheonnesta katselevat seinältä
joskus ne saavat hymyilemään kyyneleitä,
jotka putoilevat kahviin

Yhdessä kuvassa on iltahämärä,
kun istut laiturilla ja naurat kuvaajalle
Merivesi on mustaa kuin jäähtynyt kahvini
ja yhtä suolaista

Anna surusi syliini

Anna minun riisua naamiosi
pitää sinut hetken tässä

Sinulla on suurin suru
ja tiedän, etten voi
vain ottaa sitä pois

Anna murtaa raivosi aallot
päästä heijastus silmiini

Istut sängyllä pää painoksissa
katseesi ei kerro mitään
Seison vierelläsi

Anna surusi syliini
edes hetkeksi

The gun Tells you These Things

This is evolution. The monkey, the man, then the Gun
Marilyn Manson: Cruci-Fiction in Space

Jousiaseet, tuliaseet, konetuliaseet, kemialliset aseet, ydinaseet. Mitä seuraavaksi? Vaikka ampuminen voi olla hyvä harrastus, aseet on tarkoitettu tappamaan. Ja niiden kehitykselle uhrataan aikaa ja rahaa enemmän kuin esimerkiksi tappavien tautien parantamiseen.

Vaikka Suomen puolustusvoimat ovat olemassa, jotta emme joutuisi sotaan, ei se poista sitä tosiasiaa, että ne ovat sotaa varten. Ja sodassa ammutaan ihmisiä. Tapetaan. Joskus, kun kuuntelee ihmisten ”armeija- ja sotajuttuja” (enkä tarkoita kertomuksia oikeasta sodasta), tuntuu kuin tämä pääsisi unohtumaan heiltä. En halua uskoa, että joku tai ainakaan kovin moni oikeasti pitää sodasta. Olen kyllä tällaisiakin sotahulluja tavannut, jotka ihannoivat sotaa, mutta haluaisivatkohan he oikeasti ampua toisen ihmisen kuoliaaksi tai tulla itse tapetuksi?

Sodassa vihollinen on vain vihollinen, ei ihminen. Molemmat puolet ajattelevat näin. Sanotaan, että puolustussota on sallittua (esim. kristillinen näkemys), mutta kumpikin puoli ei voi olla yhtä aikaa puolustava, tai sota loppuisi melko lyhyeen. Isot herrat, jotka päättävät siitä, että nyt soditaan, määräävät sitten sotilaat hyökkäämään tai puolustamaan. Siinä tilanteessa tulee äärimmäisen tärkeäksi mihin maahan olet sattunut syntymään. Kuvitellaanpa nyt, että olet sodassa ja vihollinen hyökkää. Vihollisen puolella oleva sotilas on määrätty sotatantereelle tappamaan sinut! Ja se pakottaa sinut tappamaan vihollisen jne. Missä näkisitte linkin, josta ketjun voi katkaista?

Miksei sitten kaikki voisi vain olla kavereita keskenään? Ihminen kun on keksinyt, että täytyy olla olemassa eri valtioita ja rajat. Erimielisyyksiltä ei voida välttyä. Nyt pitäisi vielä keksiä miten vältyttäisiin sodilta ja turhalta tappamiselta. Onko se edes mitenkään mahdollista? Yksilöiltä, jotka päätyvät toisen ihmisen tappamiseen (esim. sarjamurhaajat) on ehkä liian hankala välttyä, mutta voisiko kokonaiselta valtiolta odottaa jotenkin rationaalista käyttäytymistä?

Homojen sairauksia!

Homoudesta ei milloinkaan kuule yhtä usein puhuttavan kuin sukupuolisairauksien yhteydessä. Kaipa siihen on johtanut se, että homosuhteissa (usein väärin perustein) korostetaan seksin merkitystä.

Verta pyydetään luovuttamaan, mutta eipä kelpaa homoseksuaalisen miehen veri sairaaloille. Kas kun se on 99 % varmuudella saastunut Hi-viruksista. Muistanpa nyt, että minulle opetettiin lukion terveystiedon tunnilla (n. vuonna 2004), että seuraavia sukupuolisairauksia on vain ja ainoastaan homoseksuaaleilla: AIDS, hepatiitti a ja -b, sekä shigella. Viimeinen on suolistotauti, joka aiheutuu pääasiassa huonosta käsihygieniasta. Joko se opettaja ei vain tiennyt mitään, tai sitten yritti pelotella meitä oppilaita ”pois pahasta ja vaarallisesta homoudesta”.

Toisaalta on totta, että homoseksuaaleilla on tilastollisesti suhteellisesti enemmän Hiv-tartuntoja. Mutta miksi täytyy leimata homot esim. Aidsin kantajiksi? Se on hyvä, että (erityisesti) homoja varoitetaan sukupuolitaudeista ja niiltä suojautumiselta, mutta joskus tuntuu kuin heitä syyllistettäisiin ja syrjittäisiin niiden takia. Mielestäni, kun ihminen saa jonkun sukupuolitaudin, hänen seksuaalisella suuntautumisellaan ei ole väliä. Ei siis ole homo- tai heteropotilaita vaan ihmispotilaita.

Silloin, kun homous vielä määriteltiin sairaudeksi (ennen 1980), homolla oleva ”homon sukupuolitauti” oli sitten kuin sairaus sairaudessa; Vähän niin kuin Shakespearen näytelmä näytelmässä, mutta tässä tapauksessa vielä traagisempaa.

Kerroit sen minulle

Minulta kysytään: Missä sä oot?
Kerro mitä vastaan
En tiedä itsekään

Herätä minut aikaisemmin,
jotta kerkeän lähtemään
Kauemmas kuin mennä saa

Kerro mitä teen
Kaada päälleni pimeä tie,
jonka mutkissa unohdan jarruttaa

Rahan suudelma

Olet kadonnut kolikko

Yksi kolmestakymmenestä,

joista yksikään ei pelasta.

Ruudulla makaa kuvia

Eikä yksikään eksy

niin kauan kun rahat riittävät

Ja seteleitä sataa taivaasta

Sisällä sataa hienoa, valkeaa lunta

Homoseksuaalisuus ja virastot

Käsittääksemme millä tavoin homoseksuaalin asiointi virastoissa on vaikeampaa kuin heteroseksuaalin, on meidän oltava itse homo/lesbo ja mentävä käymään noissa byrokratian pesissä: virastoissa.

Alkuoletus virastoissa (kuten monissa muissakin paikoissa) on, että sisään kävelevä ihminen on heteroseksuaali. Heteronormatiivinen maailma kun ei pysty tajuamaan, että asia ei välttämättä ole näin. Kun homopari lähtee yhdessä esimerkiksi hakemaan asuntolainaa, pankkivirkailija yleensä ihmettelee asetelmaa ennen kuin tajuaa itse tai asiakkaat selittävät asian laidan. Tämä saattaa olla suuri pelko jollekin, joka ei ole niin itsevarma ja uskalias. Vaikka seksuaalisuudella ei ole monenkaan virastossa hoidettavan asian kanssa mitään tekemistä, hankaluuksia saattaa kuitenkin syntyä, kun lomakkeisiin pitää rustata tuo niin moniin asioihin liittyvä siviilisääty. Lappusesta saattaa nimittäin puuttua kohta ”rekisteröity parisuhde”.

Parisuhteen rekisteröintihän tosiaan on nykypäivänä homoillekin sallittua ja tapahtuu missä muuallakaan kun maistraatissa. No tässä tapauksessa asia on jo virkailijoille selvä eikä sitä tarvitse selitellä, mutta suhtautuminen silti vaihtelee eri virastoittain. Luultavasti aika kuitenkin totuttaa ihmiset tähän asiaan.

Toisaalta parisuhteen rekisteröinti saattaa tuntua joidenkin mielestä kylmältä ja näennäiseltä. ”Sama kuin veroilmoitusta täyttäisi. Sitten vaan nimet paperiin ja sopimus on valmis” Etenkin uskonnollisille ihmisille, jotka sattuvat olemaan homoseksuaaleja ja näkevät asian niin, että avioliitto on suotu myös heille, tämä ”siviilivihkiminen” voi olla liian maallisen tuntuinen.

Kela merkitsee opintoihin liittyvien tukien hakemisen yhteydessä automaattisesti yhdessä asuvan miehen ja naisen pariksi. Sillä, olivatko he pari vai pelkästään kämppäkavereita, ei tunnu olevan väliä. Toisin sanoen mies ja nainen eivät voi olla vain kavereita. Toisaalta kahta samaa sukupuolta olevaa henkilöä ei noteerata pariksi vaikka he olisivatkin. Siitäköhän sitten johtuneekin homojen niin yleisesti kuvattu ja uskottu varakkuus? Kun he näin saavat suuremman opintotuen.