torstai 11. lokakuuta 2007

The gun Tells you These Things


This is evolution. The monkey, the man, then the Gun
Marilyn Manson: Cruci-Fiction in Space

Jousiaseet, tuliaseet, konetuliaseet, kemialliset aseet, ydinaseet. Mitä seuraavaksi? Vaikka ampuminen voi olla hyvä harrastus, aseet on tarkoitettu tappamaan. Ja niiden kehitykselle uhrataan aikaa ja rahaa enemmän kuin esimerkiksi tappavien tautien parantamiseen.

Vaikka Suomen puolustusvoimat ovat olemassa, jotta emme joutuisi sotaan, ei se poista sitä tosiasiaa, että ne ovat sotaa varten. Ja sodassa ammutaan ihmisiä. Tapetaan. Joskus, kun kuuntelee ihmisten ”armeija- ja sotajuttuja” (enkä tarkoita kertomuksia oikeasta sodasta), tuntuu kuin tämä pääsisi unohtumaan heiltä. En halua uskoa, että joku tai ainakaan kovin moni oikeasti pitää sodasta. Olen kyllä tällaisiakin sotahulluja tavannut, jotka ihannoivat sotaa, mutta haluaisivatkohan he oikeasti ampua toisen ihmisen kuoliaaksi tai tulla itse tapetuksi?

Sodassa vihollinen on vain vihollinen, ei ihminen. Molemmat puolet ajattelevat näin. Sanotaan, että puolustussota on sallittua (esim. kristillinen näkemys), mutta kumpikin puoli ei voi olla yhtä aikaa puolustava, tai sota loppuisi melko lyhyeen. Isot herrat, jotka päättävät siitä, että nyt soditaan, määräävät sitten sotilaat hyökkäämään tai puolustamaan. Siinä tilanteessa tulee äärimmäisen tärkeäksi mihin maahan olet sattunut syntymään. Kuvitellaanpa nyt, että olet sodassa ja vihollinen hyökkää. Vihollisen puolella oleva sotilas on määrätty sotatantereelle tappamaan sinut! Ja se pakottaa sinut tappamaan vihollisen jne. Missä näkisitte linkin, josta ketjun voi katkaista?

Miksei sitten kaikki voisi vain olla kavereita keskenään? Ihminen kun on keksinyt, että täytyy olla olemassa eri valtioita ja rajat. Erimielisyyksiltä ei voida välttyä. Nyt pitäisi vielä keksiä miten vältyttäisiin sodilta ja turhalta tappamiselta. Onko se edes mitenkään mahdollista? Yksilöiltä, jotka päätyvät toisen ihmisen tappamiseen (esim. sarjamurhaajat) on ehkä liian hankala välttyä, mutta voisiko kokonaiselta valtiolta odottaa jotenkin rationaalista käyttäytymistä?

Ei kommentteja: